Lähteminen oli aina minulle ristiriitaista mutta lopulta kuitenkin helppoa. Halaus ja suukko,"soitan sitten." Vähän aikaa mieli maassa, sitten tie nieli. Tuli kiire jonnekin että voi ikävöidä siellä jossain sitten kotiin.
Missään ei ollut hyvä. Kun oli koti oli sinne ikävä, kotoa piti päästä reissuun. Sitten kun ei ollut, oli ikävä kotia, eikä missään ollut hyvä. Asunnoista tuli korsuja niin kuin parakeista työmailla. Väliaikais majoituksia.
Koti on siellä missä sydän ja se oli rikki tai hukassa. Tietä riitti sitä etsiessä, eikä etsintä ole vielä ohi vaikka mies pysyykin jo paikallaan huomattuani ettei sydän ollutkaan koko aikaa askeleen edellä, se kulki mukana, mutta piilossa.
Minut pakko pysäytettiin ja kuinka ollakaan aikani kakisteltuani sydämeni olikin siinä. Ihan paikallaan. Ja se ikävöi, se ikävöi Rakkautta niin että se oli salaa kasvanut suuren suureksi.

Vanha itämainen sanonta kuuluu:"Kun oppilas on valmis, saapuu opettaja." Minä valmistuin Rakkauteen ja se oli siinä ilman mahdollisuuksia. Opettaja olikin vankilan työntekijä, minä vanki.
Me teimme siitä totta, luulin.

Päiväkirja 11.05.2009

Suruvaippa, sumu, auringon armo ja kauneus.
Sanon linnulleni Rakkaat huomenet.
Hymyilen.
"Tänään on hyvä päivä"

Se niin kuin lentää ja on onnellisen näköinen.
Sellin seinässä lehtikuva taitoluistelijasta,
lintuni muistuttaa minua intohimosta,
kadonneesta tunteesta jota ikävöin.

Kun löytäisin omani taas,
harmaudestani ilon,
vuodatin sinulle jälleen sydänvereni,
anteeksi,
ei ollut tarkoitus, lintuni.

Minä kierrän sitä kuin kissa kuumaa puuroa.
Välillä se tassulla varovasti koettaa,
minä katseella vain ja sanoilla.
Ja minä tiedän että se oottaa että minä sitä kysyn,
että se tietää
että minä en oikein tiedä, tai uskalla.

Pitää puhdistaa ilmaa ja puhua,
puhua, osaanko?
Miten hyvää se olisi,
salaiset kätketyt katseet,
kosketukset ja odotus.
Onko väärin tarvita tai haluta?

Aloin kirjoittaa kirjettä sille. Itseasiassa pidän silloin antamaani kirjettä nyt fyysisesti kädessäni. Sain sen takaisin koska silloin oli riski pitää sitä muualla tallessa. Mutta minä tein sen silloin, uskalsin, mutta en puhua. Se menee näin:


12.05.2009 Selli 8

Otsikkona suuri kysymysmerkki jonka yli on kirjoitettu sen nimi.

Se on sellanen tää pää. Mennä liihottaa pilvissä, tai rypee paskassa, ajatukset.
Tulin taas selliini sen jälkeen kun minun piti sinulle sanoa; "enemmittä lirkutteluitta heippa." Sanoin vain "heippa", ja olisi pitänyt jäädä puhdistamaan ilmaa.
Luen novellin pätkän. Se kertoo rehellisyyden vaikeudesta vankeuden jälkeen sen "oikean" edessä.
Kirjoitin sitä tutkiskeluna toimintamalliksi itselleni, ehkä. Vai onko se vain ontuva tarina joka tyssää periksi antamiseen baaritiskille.
Seuraavaksi kapakka filosofi saa tarinan minän järkiinsä, jättämään kuppilan ja suuntaamaan kohti totuutta.
Kohti totuutta. Kaiken pitää perustua totuuteen. Onko meillä eri totuuksia?
Vankeudessa itsetutkiskeluni ajoi minut kyseenalaistamaan kaiken itsessäni. Järkytyin kun lopulta kyseenalaistin Rakkauteni lapsiini. Totesin sen aidoksi ja riittäväksi, syyksi.

Päätin perustaa kaiken toimintani totuudelle, siksi nyt kirjoitan sinulle vaikka jälleen kierrän sinua kuin kissa kuumaa puuroa. Luulen tietäväni että osaat odottaa minun kysyvän sinua. Kiellettyä kosketusta. Vaikka en minä sitten mitään puhuisi, koskettaisin ja katsoisin silmiin. Jos et sinä minua vastaan nousisi, suutelisin hellästi kunnes estoni haihtuisivat hetkeen..
Mutta en minä, minä pelkuri en en voi koskettaa. Siksi minä kirjoitan.
Paperi on minulle hyvä. Se ei naura päin naamaa, ei ilku, ei saa ajatustani katkeamaan katseellaan eikä kyynelillään, eikä se sano ei..
Onko kaipuuni kosketukseen vain himoa? Likaisia ajatuksia vailla kauneutta. Kykenisinkö sellaiseen? Jos et minua rohkaise, pelkäätkö minua? Pilasinko nyt kaiken..?
Onko se väärin haluta toista, toisen omaa, onko se tabu? Saako ihmiselle sanoa, "Tahdon koskettaa sinua," vaikka tietäisi sen vääräksi. Eikö se ole totuus?

Hymyilen. Näen itseni antamassa tätä kirjettä sinulle tärisevin käsin. Sydämeni pyrkii ulos rinnasta kun henkäisen: "Sinulle", ja poistun. Tulen jotain tikusta asiaa hakemaan ja kohtaamme. Sinä naurat minulle, poikaselle ajatuksineen ja se puhdistaa ilmaa. Silmäsi loistavat kun kävelet luokseni..
TAI
Totisena kysyt onko minusta uhaksi. Vastaan kieltävästi, uskot ja sanot haluavasi jatkaa yhteistyötä kuten ennenkin. Ilma on puhdas. Hymyilen punaisena kuin rapu vaivautuneesti ja äkkiä huomaan roskan lattialla jonka noukkiessani luikahdan pois katseesi alta haavojani nuolemaaan.

Sitten kaikkee ja kaikkee.. mutta lopussa palasin totuus teemaaan.

Opin, olen rohkea. Pysyn totuudessa vaikka häpeäisinkin.

Sincerely yours: Skitnik
 

Krapula päivä. Ei oikea, mutta sellainen joka pitää miehen sängyssä kuitenkin voimallaan, tai voimattomuudellaan. Kun uni armahtaa kauhukuvat iskevät päähän kuin leka, tai eilisen moka. Eikä se ollut edes paha, toiset vain eivät kestä kuulla totuutta. Minä huomasin kuuluvani tähän joukkoon.

-Miten menee? Kysyin Tynyn omistajalta mennessäni baaritiskille tilaamaan lisää olutta. Tyny oli vakioporukan suissa muotoutunut nimitys Bar Dynamiitille. Baarin omistaja nosti kädessään olevaa lonkero tuoppia, nyökkäsi ja kysyi minun kuulumisiani. En tiennyt mikä minua oikein riivasi mutta sain jonkin oudon rehellisyyden puuskan ja sanoin edellisenä päivänä saaneeni kolmen kuukauden vankeus tuomion. Baarin omistaja tiesi jo menneisyydestäni ja nyt hän näytti selkeästi mitä mieltä hän on linnakundeista.

-Ei se tee sinusta yhtään sen kovempaa. Vittu ihan pelle touhuja sellaset! Se ei antanut minulle mitään mahdollisuuksia puolustautua, jatkoi vain ja antoi itsensä kiihtyä huomatessaan että olin selkeästi puolustus kannalla. -Niin just! Ihan pelle touhuja sellaset. Ei se mitä siellä tekee tai miten kauan lusii, vaan mitä täällä tekee, vittu! Kyllä näin on. Ja jos sinä yhtään haluat olla enää mies, sinä et kerro kenellekään täällä enää siitä. Loppu vuodatuksellaan mies varmaan halusi suojella baarinsa mainetta. Kuka sitä nyt  tulisi baariin joka tunnetaan kaiken maailman alamaailman porukan mestana.

- Hei, en minä sillä halua leuhkia. Se on pelle touhua, on. Se nyt vain on päällimmäisenä mielessä, sori. Kyllä minä tiedän..

Minä jotain koetin siinä hätääntyneenä selittää. Tajusin mokanneeni pahasti. Halusin pysyä siinä porukassa. Se oli porukka, toinen olohuone niille jotka siellä kävi. Värikäs porukka niin kuin missä vain keskisuuressa Suomalaisessa yliopisto kaupungissa, ja ne otti minut sellaisena kuin olin, kun vain menin. Olin käynyt Tynyssä vasta muutaman viikon ajan.
Rehellisyys oli liikaa, mutta halusin olla rehellinen koska joku kaunis, tai sateinen päivä joku tulisi joka minut tuntisi. Tunsin että silloin olisi liian myöhäistä selitellä jos minusta luultaisiin muuta, tai olisin joutunut valehtelemaan.

Pelle. Tajusin olevani suuri pelle. Ehkä minä todella olin kuvitellut että ihmiset pitävät minua kovempana kuin olinkaan koska olin käynyt lusimassa, lukemassa tiilenpäitä, ja olen vielä menossa takaisin vähäksi aikaa.

Yöllä tämän epämieluisan vuoropuhelun jälkeen palasin pöytääni, join ostamani oluen ripeästi pois ja lähdin kotiin. En nukkunut juurikaan, heräsin aamuyöllä hiestä märkänä ja katselin nettipornoa. Runkkasin pakonomaisesti saadakseni edes hieman liikettä mielihyvän välittäjä aineisiin. Nukahdin uudestaan jonkinlaiseen horteeseen vasta katsottuani aamu tv:stä uutiset pariin kertaan.

Minulla ei ollut tupakkaa. Vitutti kaikki niin paljon että ajattelin ettei pieni tupakan tuska enää pahentaisi tilannetta. Lopulta kuitenkin keräsin viimeisiä kolikoita taskujeni pohjilta ja uskaltauduin lähikioskillle. Hutera olo ja karmea tunne että kaikki tuijottavat seurasi minua koko matkan kadun yli kioskiin. Häpeän puna poskillani annoin myyjälle kourallisen pieniä kolikoita sätkätoppaa vastaan, laskekoon siitä hinnan paremmuuttaan.
Loppu päivän luuhasin kämpällä. Pyörin pientä yksiötäni ympäri, sain kotihommia tehtyä vain mielessäni. Tv oli päällä, mutta sekään ei kiinnostanut. Avasin tietokoneen ja koetin löytää netistä jotain mielenkiintoista, muuta kuin pornoa. Turhaa kaikki tyynni, ei kiinnosta.

Illalla sain tekstiviestin naiselta jonka kanssa minulla oli voimassa oleva yhteistyö sopimus ruumiillisten tarpeiden tyydyttämisestä. " Tulin tynyyn parille, tuu seuraks" Tartuin tilaisuuteen päästä ulos. Tein pikaisen arvion kunnostani kohdata baarin omistaja ja yleensä ihmisiä. Totesin tarpeeni olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa pelkojani suuremmaksi joten lähdin.
Yhtään rahaa minulla ei ollut mutta tiesin naisen tarjoavan pari olutta jos ylpeyteni antaisi periksi pyytää. Toinen vaihtoehto oli yrittää olla vesi linjalla, perustella krapulalla ja orastavalla alkoholismilla. Päätin olla ylpeä.
 
Tuntien itseni raakasti ulkopuoliseksi, moikkailin puolitutuille ja koetin pysyä keskustelussa edes jollain tapaa mukana. Luin lehtiä aikani kuluksi ja hetki hetkeltä minut baariin kutsunut nainen alkoi ärsyttää minua enemmän juttuineen. Lopulta nainen tajusi irtautua ennen kuin lähdin yksin nukkumaan. Kävelimme hänen asunnolleen jossa sama minulle täysin merkityksettömäksi käynyt  vuodatus jatkui. Minua ärsytti mutta hillitsin itseni ja kuuntelin kiltisti nyökkäillen. Minulta ei edes haluttu kommentteja, kuuntelua vain. Huomasin hyvin selvästi ettei minua todellakaan kiinnostaneet naisen ongelmat, kuulumiset, eikä oikein mikään muukaan naisessa enää jaksanut kiinnostaa. Sillä hetkellä vain naisen jääkaapin sisältö sai sydämeni syttymään sillä en ollut syönyt sinä päivänä mitään, oli jo keskiyö.

Paistoin pannulla kalapuikkoja liian kovalla lämmöllä ja sain palovaroittimen reagoimaan käryyn. Sen kajauttama satakaksikymmentä desibeliä herätti varmaan koko rapun ihmiset. Ripeästi siirsin kiikkerän, pyörivän baarijakkaran palovaroittimen alapuolelle ja sen päältä revin patterin irti melun lähteestä henkeni vaarantaen. Tästä episodista naiselle tuli uusi murheen aihe, hän alkoi korostetun hiljaa voivotella saavansa varmasti sanomista melusta keskellä yötä ja minua alkoi vain ärsyttää enemmän. Söimme valmistamani annokset ja naisen vielä jäädessä tietokoneelle painuin makuuhuoneeseen.

Pian nainen tuli perässä peiton alle, tuli iholle ja höpötys jatkui. -Ei se mitä on takana, se mitä on edessä. Se yritti lohduttaa minua ja kyseli miten kaikki käytännössä hoituisi tuomioni kannalta. Olin haluton keskustelemaan aiheesta. Vastailin ja annoin tahallani kuvan että kaikki olisi helpompaa kuin se oikeasti oli. Halusin vain nukkua.